Martin Heidegger (1889–1976) oli saksalainen filosofi, jonka tunnetuimmalla teoksella <em>Oleminen ja aika</em> oli suuri vaikutus sen ajan eurooppalaisen filosofian kehitykseen.
Elämän tarkoituksesta:
Heideggerin mukaan metafysiikan ja olemisen ongelma on menetetty, sillä emme voi tietää mitään metafyysisistä entiteeteistä. Siksi Heidegger ehdottaa metafyysisen ongelman täsmentämistä niin, ettei mitään oletettaisi olevaksi. Tiede keskittyy oleviin, mutta ei ei-mihinkään. Välttäen ongelman entiteettien olemassaolosta Heidegger rakentaa seuraavan kysymyksen "Entä tämä ei-mikään?". Järki määrittelee ei-minkään kieltämällä olevien olemassaolon kokonaan. Siitä huolimatta Heideggerin mielestä ei-mikään on jotakin, joka on olevien kokonaisuuden joukossa. Päästäkseen käsiksi tähän ei-mihinkään meidän tulisi löytää ne "kokonaisuudessaan olevien joukosta". Kokonaisuudessaan olevien ilmentyminen on piilotettu mielialoihin, kuten ikävystyneisyys ja rakkaus. Esimerkiksi aito ikävystyneisyys on, kun kaikki on tylsää. Samoin rakkaus on, kun olet rakastunut johonkin henkilöön, ja koko maailma kirkastuu. Näin ollen sekä ikävystyneisyys että rakkaus paljastavat asiat kokonaisuudessaan ja saattavat meidät ei-minkään eteen. Jonain päivänä tulevaisuus voi olla epävarma, ja kaiken pelko valtaa meidät. Sen seurauksena kaikki meille merkityksettömät asiat kääntyvät meitä kohti. Tässä yhteydessä ahdistus tulee avoimuuden eteen. Se paljastaa olevien kokonaisuuden negaatiossa. Se paljastaa ei-minkään.
Olemassa olevat asiat uppoavat kokonaisuudessaan ei-minkään niihin kohdistavan hylkivän eleen vuoksi. Ei-mikään ei kuitenkaan ole erotettavissa olevista, vaan se pikemminkin paljastuu niissä ja niiden kautta. Ei-mikään ei ainostaan kiellä olemassaoloaan, vaan myös nihiloi itsensä. Ei-mikään näyttää, että jotain on olemassa, mutta ei ei-mitään. Ei mikään ei-mikäännytä. Toisin sanoen nihilaation olemus on siinä, että "se tuo Daseinin ensimmäistä kertaa sellaisenaan olevien eteen". Vastoin logiikkaa ei-mikään on negaation lähde, sillä "ei" tulee esiin ei-minkään nihilaatiosta. Nihilaatio-prosessi ei ole jotain tuolla jossain. Se on elämässä. Olemme jatkuvasti osallisina tässä kielteisyydessä. Esimerkiksi jos joku näyttää minulle kynää, olemassaolo on kynän ja minun välillä. Kynän toisella puolella ei ole mitään minulle, mutta jotakin sille, joka pitelee kynää. Ei-minkään nihilaatio ilmenee myös toteutumattomissa mahdollisuuksissa, kun toisen mahdollisuuden toteuttaminen sulkee toisen pois. Toisin sanoen jotkut mahdollisuudet tulevat esille vain, koska suljemme toiset pois.
Ei-minkään toiminta olevassa vetäytyy pois ulottuviltamme. Olemme aina itseämme edellä. Koska olemme äärellisiä, olemassaolomme merkityksellisyys määritellään tämän nihiloivan toiminnan kautta. Tehden tiettyjä valintoja elämässä me transsendoidumme kuolemaa kohti, jolloin kaikki mahdollisuudet päättyvät. Tämä transsendenssi tarkoittaa ei-missään kiinni pysymistä, eli mahdollisuuksien ennakoimista, ja sen jälkeen putoamista takaisin asioihin asioiden joukossa. Näin ollen kuolema, jolla on tärkeä rooli olentojen väliaikaisuudessa, tekee valinnoistamme merkityksellisiä. Jos olisimme kuolemattomia, elämämme olisi täysin merkityksetöntä. Ilman kuolevaisuutta valinnoissamme ei ole mitään järkeä, sillä kaikki mahdollisuudet ovat meille avoimia. Mikään ei ole merkityksellistä, koska kaikki on paljastettu eikä mikään ole piilossa. Kuolemattoman olennon vapautta ja minuutta ei paljasteta, sillä siellä ei ole toiminnan mahdollisuuksia. Jos ei-minkään nihilaatiota ei ilmene, niin ei ole suhdetta olevan paljastumiseen. Ei ole olevaa sellaisenaan, ja näin ollen ei ole vapautumista olemisesta. Siksi ihmiselämän kuvailussa on normatiivisuutta. Ole oma itsesi tarkoittaa oman elämän elämistä ja valintojen tekemistä. Koska kuolevaisuutesi on läsnä kanssasi koko ajan, sinun on oltava vastuullinen, eli tehtävä omat päätöksesi.
