Aristoteles toimi opettajana 13-vuotiaalle Aleksanteri-pojalle, josta lopulta tuli Aleksanteri Suuri, antiikin Kreikan aikaisen Makedonian valtakunnan kuningas.
Onnellisuudesta:
Aristoteleen mielestä eettinen elämä on rationaalista elämää. Sen pitäisi keskittyä lopullisen päämäärän ympärille, joka on onnellisuus (eudaimonia). Eudaimonia ei ole elämän mittaisen ponnistelun tulos tai seuraus. Se ei ole jotain, mitä odotamme, kuten eläkkeelle pääsemistä, jotta voimme tehdä, mitä haluamme. Se on koko aikuisuus, nautinnollinen ja pysyvä. Aristoteles esittää, että voimme poistaa eudaimonian ottamalla huomioon ihmisen tarkoituksen. Asioiden hyvä on toimintakysymys. Esimerkiksi huilunsoiton hyvä on soittaa hyvin. Näin ollen jonkin asian tekeminen hyvin on hyveen tai erinomaisuuden mukaista. Tässä tapauksessa voimme pitää ihmisen hyvää sielun hyvänä, eikä ruumiin, kuten terveys tai kauneus. Ihmisen hyvä ei ole myöskään ulkoinen hyvä, kuten raha, valta tai asema. Onnellisuus kuitenkin tarvitsee ulkoista hyvää, sillä emme voi tehdä hyviä tekoja ilman resursseja. Lyhyesti: voimme sanoa, että onnellisuus tulee siitä, kun joku tekee jotakin hyvin hyveellisen elämän mukaisesti.
Luonteen hyveestä:
Hyve on voimaa, kykyä loistaa jossakin. Hyve saavutetaan tottumuksesta, kuten käsityöt. Tärkeää on käytäntö, tila, jossa teemme oikeita asioita. Luonteen hyveisiin vaikuttavat teot ja tunteet, joissa liiallisuus tai puutteellisuus ovat pahaksi. Toisin sanoen meidän tulisi kouluttaa tunteita vastataksemme oikeaan aikaan, oikeille ihmisille ja oikealla tavalla oikeista asioista. Tässä luonteen hyve tähtää välimaastoon. Esimerksi se, ettei pelkää mitään tai pelkää liikaa, ovat molemmat pahaksi, kun taas keskitie on oikein.
Syy:
Aristoteleen mukaan on 4 erityyppistä syytä:
1) Aineellinen syy, kuten patsaan pronssi
2) Muodollinen syy, muoto, tila, jonka tulisi olla, esimerkiksi pronssipatsaan muoto
3) Aiheuttava syy, muutoksen päälähde. Esimerkiksi pronssipatsaan aiheuttava syy on artisaani
4) Päämääräsyy, loppu, johon on tarkoitus päästä. Tässä tapauksessa pronssipatsaan päämääräsyy on esteettinen nautinto.
Päämääräsyy ja käyttö luonnossa:
Jonkin asian selittäminen supistamalla se tarkoitukseensa on tietynlaista esisokraattista filosofiaa. Aristoteles hylkää tämän metodin, sillä elämää ei voi selittää aineellisilla asioilla. Hän yrittää yhdistää käytön ja tarkoituksen. Esimerkiksi jos muurin lopullinen päämäärä on suojelu (muoto), niin me tarvitsemme kiviä ja tukkeja (aine). Muuri ei ole olemassa kivien ja tukkien vuoksi, vaan suojan ja turvallisuuden tarjoamisen vuoksi. Sama soveltuu muihin tapauksiin.
